Lastenhuone – Pienen ihmisen valtakunta

Lastenhuoneen suunnittelu on aina yhtä mieluinen ja inspiroiva projekti! Nyt minulla on ollut ilo ottaa työn alle pian 6 vuotta täyttävän eskarilaisen huone, josta tehdään kouluikää lähestyvän tytön oma pieni valtakunta. Ensikäyntini kohteessa oli enemmän kuin ilahduttava! Tyttö oli itse askarrellut valloittavan ja todella hyvällä maulla tehdyn moodboardin, johon oli koottu kaikkia ihanuuksia sisustuslehdistä. Upeaa omistautumista, tämä on hänelle tärkeä projekti!

”Tytöllä on todella hyvä maku”, totesin hänen äidilleen. Tytön toivelistalta löytyi mm. murrettua pinkkia, vanhaa roosaa, turkoosia, kultaa, mustia yksityiskohtia ja viherkasveja. Kaikki nämä kauniiksi kokonaisuudeksi leikattuna ja liimattuna. Hurmaavin moodboard ikinä!

Tämän kohteen suunnittelutyöhöni kuuluvat huoneen sävymaailma, kalusteet, tilasuunnittelu, valaistus, tekstiilit, piensisustus sekä vihersisustus. Aikalailla kokonaisvaltainen paketti siis! Moodboardin ja tytön toiveiden mukaan olen alkanut työstämään huoneen värimaailmaa, jossa ajatuksena on muodostaa leikkisä ja iloitteleva, mutta samalla kuitenkin harmoninen kokonaisuus. Pinkki on tytön mieleen ja ajattelin tuoda sen tilaan murrettuna, hieman ”isomman tytön pinkkinä”. Kaveriksi sopivat loistavasti turkoosin sävyt sekä villinä korttina makustelen poltettua oranssia (Tikkurila X403, Pusta), joka toimisi hienosti kokonaisuuden pienenä twistinä.

//Tikkurila H503 (Hattara), Y415 (Posliinikukka), X403 (Pusta), X370 (Tiffany, G370//

//Confetti, Majvillan)//

//Myy -valaisin, Muuto)//

Tämän pikkutytön huoneen suunnittelu on tosiaan vasta alkutekijöissään ja tulen kirjoittamaan työn etenemisestä myös täällä blogin puolella. Jokainen projekti, iso tai pieni on minulle yhtä tärkeä ja inspiroiva. Minusta on kerrassaan upeaa saada olla hetki osana asiakkaan elämää, mukana luomassa heidän unelmakotiaan. Tällä kertaa 6 vuotiaan, pienen tytön unelmahuonetta.

 

Kuvalähteet: Tikkurila, Majvillan, Muuto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *