Vieraskynäkirjoitus

”Koskaan ei tiedä minkä aarteen sitä eteensä saa ja siinä se on tämän jutun suola.”

– Aki Palsanmäki

Olen intohimoinen kirpputorien ja kierrätyskeskusten koluaja. Rakastan kaikkea vanhaa ja ajanpatina saa näkyä esineissä. Ruoste vain kaunistaa esineitä eikä mielestäni ole virhe. Jokainen kolhu, jokainen yksityiskohta kertoo jostain tapahtumasta tai ajanjaksosta. Voimme vain arvailla esineiden historiaa ja tehdä omia tulkintoja niistä. En itseasiassa tiedä mistä tämä sisustusinnostukseni sai alkunsa, sillä aina en ole ollut kirpputorien kiertelijä, päinvastoin. Osaltaan syynä saattaa olla meidän 115-vuotias mökki, jonne olen etsinyt aikakauteen sopivia tarvikkeita pesuvadeista astioihin ja keittiökalusteista polkupyöriin saakka. Muovia en mökille hyväksy ollenkaan ja kahvit juodaan vanhoista Arabian kupeista. Niitä ei yksinkertaisesti perusmarketista voi ostaa, joten on pakko jalkautua kirpparille. Samalla taisi löytyä aarre jos toinenkin kodinkin sisustukseen.

Sisustaminen kierrätyshuonekaluilla ja esineillä on kuin palapelin rakentamista: Toisinaan todella turhauttavaa mutta kuitenkin koukuttavaa. Pidän haasteista ja siitä, että koskaan ei voi tietää mikä aarre eteen osuu. Parhaimmat löydöt eivät tule vastaan etsimällä, vaan juuri silloin kun vähiten osaa odottaa. Kirpputorien ja kierrätyskeskusten kiertely on loistava tapa rentoutua ja ottaa hetki omaa aikaa. Usein huononkin päivän saa pelastettua jollain itseään miellyttävällä hankinnalla, vaikkei se juuri se löytöjen löytö olisikaan. Ja hutiostokset voi taas helposti kierrättää eteenpäin.

Mutta tällä hulluudella on myös kääntöpuoli. Uuden tuotteen ostaminen on muodostunut välillä ongelmalliseksi. Kuinka helppoa olisi kävellä kauppaan ja ostaa tarvitsemansa matto tai valaisin. Joskus olen tähän hairahtunutkin jonkun instatrendiksi muodostuneen tuotteen kohdalla ja lopulta katunut ostosta. Se ei loppujen lopuksi ole istunut muuhun sisustukseen ja huutaa persoonattomuutta, anteeksi nyt vain. Toki meiltäkin löytyy paljon Ikeaa, mutta niistäkin suuri osa on hankittu käytettynä nettikirppareilta tai pelastettu kaatopaikkakuormasta. Joidenkin hankintojen kohdalla olemme tietoisesti valinneet vähän huolettomampaa laatua, kuten esimerkiksi sohvamme on suuressa riskissä joutua koiran syömäksi (yksi sohva on jo syöty, nykyinenkin on koemaistettu). Olisi sääli antaa koiran tuhota jotain uniikkia ja korvaamatonta.

En etsi sisustuukseeni mitään arvokasta designia vaan mielenkiintoisia ja jollain tavalla puhuttelevia ja omasta mielestäni kauniita esineitä. Joskus saattaa käydä niin että vastaan tulee Artekin hylly parilla eurolla tai joku haluaa antaa täyspuisen liinavaatekaapin ilmaiseksi. Jos pitäisi valita kaikkien aikojen löytöni, se olisi varmasti aito ”Helan och Halvan” -elokuvajuliste. Siihen liittyy hauska tarina miten olen hankkinut sen, tietämättäni: Törmäsin kerran kirpputorilla vanhaan paperikääröön, mutta en uskaltanut avata sitä kirpputorilla, sillä se näytti niin hauraalta. Ostin sen kuitenkin pois kuljeksimasta ja yllätys oli suuri kun kotona huomasin sen tosiaan olevan elokuvajuliste 30-luvulta. Mukana oli toinenkin juliste; Valistuksen opetustaulu erilaisista kääpälajeista. Se pääsi koristamaan mökkimme seinää.

Käytän aktiivisesti Instagramia inspiraation lähteenä ja sieltä voi löytää toinen toistaan upeampia koteja, jotka on sisustettu kierrättämällä ja kirpputorilöydöillä. Itsekin päivittelen juurikin sisustukseen ja kirpputorilöytöihin keskittyvää tiliä @mustajoella, sieltä voit käydä katsomassa lisää löydöistäni.

Ihanaa ja lumista helmikuuta toivottelee Someagentti Eleonoora