Epäitsekkäästi itsekäs

Tekijöidensä summa

Yrittäjä. Kolmen lapsen äiti. Suorittaja. Perfektionisti.

Tässä muutamia tekijöitä ja ominaisuuksia, jotka kuvaavat minua ihmisenä. Ruuhkavuodet (inhoan sitä sanaa) ovat tehneet tehtävänsä ja niiden tuoksinassa sitä niin helposti nostaa itsensä hyllylle. Kuin koriste-esine, joka on jätetty pölyttymään ja jota kukaan ei loppujen lopuksi edes muista. Säröistä Arabiaa, jonka reunat ovat tummentuneet. Unohdettu Aalto vaasi, jossa on leikkokukkien jämiä.

Olemisen ytimessä

Minun on vaikea elää hetkessä, sen myönnän. Ajattelen väistämättä aina askeleen eteenpäin ja sitä miten mikäkin tekemäni asia vaikuttaa tulevaisuuteen tai ihmisiin ympärilläni. Millä on positiivinen vaikutus, millä puolestaan negatiivinen. Mitkä ovat oikeita valintoja, mitkä vääriä. Vaakakupissa painaa aina jotkut punnukset ja valintoja on tehtävä. Herää kysymys miksi. Onko elämä sarja valintoja, pakon edessä tehtyjä päätöksiä? Unohdanko valintoja tehdessäni kokonaan itseni?

Valintoja ja suoritteita. Joku tässä yhtälössä on pielessä. Onko se aina joko eilen tai huomenna? Missä on nyt? Missä on tämä käsillä oleva hetki?

Siihen pieneen, ohikiitävään hetkeen pysähtyminen on aina ollut minulle vaikeaa. Se on kuitenkin se mikä elämässä on oleellista. Olemisen ydin.

Mikä vapaa-aika?

Kaikki vapaa-aikani on viime aikoina mennyt joko lasten tai töiden parissa. Toisaalta se on ollut minulle turvallinen ja henkisesti voimaannuttava tapa elää arjessa. Pysyä rytmissä ja säilyttää tempo. Työni on minulle samalla myös rakas harrastus ja se on niin paljon enemmän kuin mielekästä. Se on onnistumista, itsensä ylittämistä, nautintoa ja voimaa. Kuitenkin kun iltaisin (lue yöllä) suljen koneen, käy mieleni väkisinkin kierroksilla eikä se ei ole levännyt. Tämä väkisinkin kuluttaa ja vaikuttaa jaksamiseeni vaikken sitä haluaisikaan myöntää.

Olen miettinyt mitä pitäisi tehdä. Jotain pitäisi tehdä, sen tiedostan. Mikä saisi mieleni levolliseksi ja mikä muu kuin lapset tai työ antaisi minulle nautintoa ja onnistumisen elämyksiä? Mietin millä keinoin olisin levänneempi ja ehkä jopa osaisin nähdä käsillä olevan hetken ja levähtää siinä. Sadepisaran kämmenellä ja pysähtyä.

Oivalluksesta toteutukseen

Pikkuhiljaa ja pienin askelin. Yksi päivä viikossa, jolloin en ehkä avaa konetta ollenkaan. Yksi päivä, jolloin mieleni vaeltaa jossain ihan muualla kuin äitiydessä tai töissä. Aina tämä ei onnistu se myönnettäköön, mutta ajatuksen tasolla olen jo suunnannut tekemistäni ja olemistani oikeaan suuntaan. Olen ottanut aikaa itselleni. Olen alkanut juoksemaan. Olen lukenut kirjan pitkästä aikaa. Kirjoittanut, piirtänyt, soittanut jopa hieman pianoa. Olen palauttanut mieleeni niitä asioita, jotka ovat aiemmin olleet minulle tärkeitä ja hyvää energiaa tuovia. Olen huomannut myös sen, että olen ollut sen itselleni velkaa. Ansaitsen sitä kuuluisaa omaa aikaa, joka on kuin tyhjään kaukosäätimeen työnnetyt paristot. Virtaa, vireyttä ja uusi energiataso.

Jaksan paremmin. Voin paremmin. Olen parempi äiti.

Minä ensin, epäitsekkäästi

Jotta voi pitää huolen muista, pitää itse voida hyvin. Huolehtia itsestään, rakastaa ja olla armollinen. Aivan kuin lentokoneessa ohjeistetaan laittamaan happinaamari ensin omille kasvoille ennen lapsia. Tässä on järki. Kun sinulta loppuu happi, ei sinusta ole enää juurikaan hyötyä. Itsekkään epäitsekkäästi, laita siis itsesi etusijalle.