Yrittäjäksi – Hyppy tyhjyyteen

Minustako yrittäjä?

Ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä usein pelottaa. Varsinkin yrityksen alkutaival on usein epävarma ja haasteellinen. Kun mietin yrittäjäksi ryhtymistä, monet asiat painoivat vaakakupissa. Työskentelin pitkään IT-alalla projektipäällikönä ja konsulttina ja työ oli ihan ok. Kuitenkin, kun kysyin itseltäni ”Nautinko työstäni?”, vastaus oli selkeä ”En”. Tajusin, että olin tehnyt kyseistä työtä pitkään vain rahan takia, enkä aamuisin töihin lähtiessäni tuntenut, että olisi mahtavaa mennä töihin. Opiskelinkin työn ohella itselleni toisen ammatin. Minusta tuli myös sisustussuunnittelija, sillä se oli ollut pitkään intohimonani. Tein sisustussuunnittelua sivutoimisesti, mutta usein mietin, että miten mahtavaa olisi voida tehdä suunnittelua päätoimisesti. Yritystä perustaessani kuitenkin pelkäsin kuinka yritykseni tulee takaamaan toimeentuloni. Säännöllinen palkkatyö kuitenkin on tae siitä, että laskut saa maksettua. Päätin, että jos uskallan ryhtyä yrittäjäksi, tulen tekemään pohjatyöt kunnolla. Päätin, että teen kattavan liiketoimintasuunnitelman, verkostoidun ja markkinoin, jotta minulla olisi asiakkaita jo valmiina odottamassa, kun yritykselläni on toiminimi. Tämän turvin tein päätöksen, hyppään tyhjyyteen ja alan yrittäjäksi. Päivääkään en ole katunut. On ollut upea tunne huomata, että työstä voi oikeasti nauttia. Muistan sen fiiliksen mikä minulla oli, kun tein ensimmäistä stailauskohdettani. Mietin mielessäni, että ”Vau miten huikeaa tämä on ja, että tästä vielä maksetaan!”

Panosta ja ole rohkea!

Kun mietin oman yrityksen perustamista, sen riskejä, asiakkaiden tavoittamista ja kassavirtaa, tuntui kuin pää räjähtäisi. Liian paljon mietittävää yhdelle pienelle ihmiselle. Opin kuitenkin, että minun tulee olla ahkera, periksiantamaton ja rohkea. Liiketoimintasuunnitelma on hyvä tehdä ajan kanssa ja pohtia liiketoimintaa joka kantilta. Netistä löytyy hyviä pohjia (esim. www.liiketoimintasuunnitelma.com), jotka ”pakottavat” ottamaan kaikki yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyvät osa-alueet huomioon. On hyvä panostaa erityisesti myös laskelmien, kuten rahoituslaskelman tekoon, jotta hahmottaa yrityksen perustamiseen ja yritystoimintaan liittyvät kulut ja sen, mistä kassavirta tulee koostumaan. Itse tein liiketoimintasuunnitelman kanssa töitä useamman kuukauden, jotta saan siitä irti kaiken mahdollisen hyödyn. Se todella kannatti. Kattava liiketoimintasuunnitelma antoi paitsi varmuutta käynnistää liiketoiminta myös myönteisen päätöksen starttirahasta. Sen turvin tietää ainakin saavansa tietyn kiinteän summan tililleen kuukaudessa, vaikkei kyseessä iso summa olekaan. On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei liiketoimintasuunnitelmaa tehdä vain starttirahan toivossa. Sitä tehdään sinua ja yritystäsi varten.

Verkostoidu!

Verkostoituminen ja yhteistyökumppaneiden löytäminen on ensiarvoisen tärkeää. Jo ennen varsinaisen toiminimen perustamista päätin panostaa isosti verkostoitumiseen. Mietin tarkasti minkälaisen verkoston haluan rakentaa ja miten se tulee tukemaan liiketoimintaani. Tiesin, että sosiaalinen media on kanavana minulle yksi tärkeimmistä. Se tarjoaa oikein käytettynä mahtavat mahdollisuudet kontaktointiin, yrityksen näkyvyyden lisäämiseen ja markkinointiin. Olin ollut jo pitkään aktiivinen somevaikuttaja ja tehnyt sisällöntuotantoa ja tuotesijoittelua useille alan yrityksille. Tätä kautta loin arvokkaita kontakteja myös yritystoimintaani varten. Olin rohkeasti yhteydessä kontakteihini ja ehdotin heille yhteistyötä esimerkiksi lainatuotteilla tapahtuvaa stailausta varten. Sain lukuisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa teen päivittäin aktiivisesti töitä. Minulla on esimerkiksi käytössäni stailausvarastossani lukuisia laadukasta designia edustavia huonekaluja ja sisustustuotteita, joita käytän stailauskohteissani somenäkyvyyttä vastaan. Lisäksi somen kautta olen verkostoitunut muihin alan yrittäjiin ja saanut yhteistyökumppaneikseni useita remontoinnin ammattilaisia sekä valokuvaajia.

Ole rohkea!

Verkostoitumisessa tarvitaan myös rohkeutta ja perinteisiäkin keinoja, kuten suorat yhteydenotot. Yritykseni liiketoiminnassa kiinteistövälitysfirmat ovat elintärkeitä yhteistyökumppaneita. Jotta saavutin kiinteistövälitysfirmojen huomion, olin rohkea. Otin reippaasti puhelimen käteen ja soitin läpi lähestulkoon kaikki alan yritykset lähialueilta. Vastaanotto oli pelkästään positiivinen. Sain kiitosta siitä, että olin puhelimitse ja kasvotusten heihin yhteydessä, sillä useimmiten heitä lähestytään ainoastaan sähköpostitse. Ja kuten tiedämme, usein nämä postit päätyvät pikaisen vilkaisun jälkeen tai suoraan roskapostiin. Suurin osa kiinteistövälitysfirmoista, joihin olin yhteydessä ovat nyt yhteistyökumppaneitani ja heidän kautta saan tasaisesti myyntiasuntojen stailaustöitä. Älä siis arastele, soita reippaasti suoraan vaikka toimitusjohtajalle kertoaksesi asiasi. Kaikki me olemme kuitenkin vain ihmisiä. Ja muista ylläpitää ja rakentaa verkostoasi. Pidä suhteet kunnossa ja hanki uusi kontakteja!

Markkinoi! Asiakkaat eivät vain tule itsestään luoksesi

Yritystä kannattaa alkaa markkinoida hyvissä ajoin. Tein jo ennen toiminimen perustamista kattavan markkinointisuunnitelman, jossa mietin yritykseni liiketoiminnan kohderyhmät, asiakaslupaukset, markkinointikanavat sekä kaikki muut tärkeät osa-alueet, jotka markkinoinnissa tulee ottaa huomioon. Käytin ja käytän edelleen markkinointiin vahvasti somekanavia. Somessa markkinointi ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi ja sen eteen tarvitsee nähdä paljon vaivaa, jotta annat yrityksestäsi oikean kuvan ja tavoitat haluamasi kohderyhmät ja potentiaaliset asiakkaat. Jotta somejulkaisuilla saa näkyvyyttä, tulee somekanavissa tehtäviin julkaisuihin panostaa. On tärkeää miettiä etukäteen julkaisujen sisältöä, kuvien laatua ja julkaisuajankohtia. Julkaisuja ei kannata tehdä vain lennosta vaan on hyvä suunnitella julkaisujen sisällöt ja aikataulutus hyvissä ajoin etukäteen. Näin somemarkkinoinnistasi tulee johdonmukaista ja tunnistettavaa. Kun kaikki osa-alueet ovat kunnossa, voit saavuttaa esimerkiksi lisää seuraajia Instagramissa ja sitä kautta yrityksellesi lisänäkyvyyttä. Oikein käytettynä some on aivan loistava työkalu yritystoimintasi tukemiseen! Kannattaa kuitenkin muistaa markkinoida myös somen ulkopuolella, sillä eivät kaikki potentiaaliset asiakkaasi ole siellä. Itse olen panostanut myös ihan perinteiseen ”messumarkkinointiin” sekä lehti-ilmoituksiin, jotta saavutan mahdollisimman laajan yleisön. Näiden perinteisienkin markkinointikeinojen kanssa tulee olla tarkkana ja ne kannattaa suunnitella ja budjetoida etukäteen ja hyvissä ajoin. Markkinointi toimii, kun se on suunniteltua ja oikealla tavalla toteutettua!

2 kommenttia “Yrittäjäksi – Hyppy tyhjyyteen

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Täällä pähkäilen sivutoimisesta yrittäjyydestä siirtymisestä ”kokopäiväyrittäjäksi”. Oli mielenkiintoista kuulla, miten hyvin olet tehnyt pohjatyön ja sen se varmaan vaatiikin. Huomaan lukevani nykyisin yritystarinoita oman päätöksenteon tueksi. Kypsyttelen ajatuksiani rauhassa ja ehkä jonain päivänä olen yhtä rohkea kuin sinä ja uskalla hypätä pois ”oravanpyörästä”. Prosessi on jo käynnissä, mutta se rohkeus päätöksen tekemiseen puuttuu vielä. Kirjoituskesi myötä sain ehkä hitusen enemmän potkua.
    Toivotan sinulle menestystä yrittäjänä ja aurinkoisia päiviä elämääsi! <3

    1. Kiitos Satu ihanasta kommentistasi! Todella mahtava kuulla, että tarinani sai ehkä hitusen lisäpotkua päätöksentekosi tueksi. Nämä päätökset ovat vaikeita ja vaativat paljon rohkeutta, mutta unelmiaan ja sydäntään kannattaa seurata. Rohkeutta, voimia ja kaikkea hyvää sinulle <3<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *