Stailaajan päivä – Kevytstailaus

Mitä on stailaus?

Myyntiasuntojen stailaus on muutakin kuin tyynyjen pöyhimistä. Se ei ole vain ilmestymistä kohteeseen Ikean kassi kainalossa ja asettelemalla leikkokukat kauniisti maljakkoon. Onnistuakseen stailaus on monivaiheinen prosessi.

Kevytstailaus vs. tyhjän asunnon stailaus

Teen myyntiasuntojen stailausta sekä kevyemmällä että ”raskaamman kaluston” versioina. Kevytstailauksessa asiakkaan huonekalut ovat kohteessa ja stailaustavarat ovat kuljetettavissa 7-paikkaisella perhepulkallani. Raskaamman kaluston stailaus tapahtuu, kun myyntiasunto on tyhjä, esimerkiksi uudiskohteet. Tässä blogitekstissä haluan kertoa teille kevytstailauksen rakentumisesta alusta loppuun.

Kaikki alkaa tarjouspyynnöstä. Joskus tarjouspyyntö tulee suoraan asiakkaalta, mutta useimmiten kiinteistövälittäjältä. Tutustun asunnon tietoihin, pohjapiirustukseen sekä kuva/videomateriaaliin. Joissain tapauksissa käyn myös fyysisesti paikan päällä. Teen taustatutkimuksen pohjalta stailaustyöstä tarjouksen ja jään odottamaan päätöstä. Kevytstailaus voi olla kohteessa joko pelkästään myyntikuvausten ajan tai sovitusti esimerkiksi kuvauksesta ensinäyttöön saakka. Kun tarjous on hyväksytty, alkaa itse työt. Sovimme välittäjän kanssa stailauksen ajankohdan. Mikäli kohteessa käytetään minun valokuvaajakontaktiani, sovimme yhdessä stailauksen aikataulusta.

Stailausprosessi

Stailauksen suunnittelu on äärimmäisen tärkeää. Jokainen myyntiasunto on erilainen eikä voi vain olettaa, että sama tuote toimii samalla tavalla kahdessa eri kohteessa. Tässä kohtaa tutustun asunnon taustamateriaaliin tarkemmin ja pyrin käymään myös kohteessa paikan päällä. Mietin mitä asunnossa olemassa olevia kalusteita ja sisustuselementtejä tulee karsia tai siirrellä stailauksen ja myyntikuvausten aikana. Käyn huonekohtaisesti läpi minkä funktion aion stailauksessa huoneisiin tuoda, muutanko esim. kalsean, yhden sängyn pikkuhuoneen lastenhuoneeksi. Teen listan mitä stailaustuotteita tarvitsen per huone ja yritän myös optimoida mukaan lähtevät tavarat siten, että joitain niistä voin käyttää useammassa huoneessa. Jotta saan luotua stailaukseen lisäkodikkuutta, varaan lainaviherkasvit Plantagenilta stailauksesta sovittuun ajankohtaan. Usein käyn noutamassa muutaman designvalaisimen tai pari Porvoolaisesta valaisinten erikoisliikkeestä Sessakista.

Kun stailaustuotteiden lista on valmis, lähden varastolleni pakkaamaan tuotteet kuljetusta varten. Koska kyse on kevytstailauksesta, käytän kuljetuksessa omaa autoani pakettiauton sijaan. Stailausta edeltävänä päivänä käyn noutamassa stailaustuotteet varastolta ja pakkaan ne huolella ja hellävaraisesti autoon (minulla on runsaasti eri yhteistyökumppaneideni tuotteita käytössä, joten minun tulee olla extravarovainen). Minulle kevytstailaus ei ole pelkästään muutama tyyny ja viltti sohvan nurkalla vaan tavaraa tulee mukaan runsaasti, jopa pieniä huonekaluja, joilla tuodaan keveyttä ja trendikästä ilmettä. Perheautoni on kirjaimellisesti pullollaan stailaustavaraa, taidetta, valaisimia, huonekaluja, viherkasveja ym. Se tuleeko kaikki tavara käyttöön, selviää vasta paikan päälle, kun stailaus alkaa rakentumaan.

Kohteessa

Seuraavana aamuna auto starttaa kohti kohdetta. Lähden liikenteeseen joko yksin tai valokuvaajani kanssa, jolloin stailaus ja kuvaus tapahtuvat samalla kertaa. Nyt alkaa kunnon duuni. Pyydän asiakasta jo etukäteen karsimaan turhia koriste-esineitä ja henkilökohtaisia tavaroita sekä muutoinkin siistimään paikkoja. Saapuessani paikalle tilanne ei valitettavasti aina näin ole. Usein kuitenkin käy niin, että kohteet ovat täynnä pikkuesineitä, tilpehööriä, lasten valokuvia, koiranruokaa, popkornia lattialla ym. mukavia yllätyksiä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että stailaustyö ja,-aika tuplaantuu. Tässä kohtaa ei riitä, että siirtelen huonekaluja paikasta toiseen vaan kaikki pikkuesineet ym. jotka tuovat levottomuutta tai tunkkaisuutta stailaukseen ja kuviin on poistettava huone kerrallaan. Tämän jälkeen on mahdollista tehdä itse stailaus ja kuvaus. Eikä se työ siihen lopu. Asiakkaan omat esineet tulee sijoittaa takaisin omille paikoilleen. Ja kun pelkän keittiön koriste-esineet ja ylimääräiset tavarat liikkuvat kappalemäärältään sadoissa, voitte kuvitella että aikaa menee.

Stailaan kohteen huone kerrallaan ja kuvaaja tekee työnsä perässä. Samalla kuvista on mahdollista saada sellaisia missä otetaan stailaus mahdollisimman hyvin, ei pelkästään laajakulmaisia perusasunnonmyynti-ilmoituskuvia siis. Kuvaan kohdetta samalla myös omalla kamerallani. Kuvaamani materiaali on yhteistyökumppaneitani ja somemarkkinointia varten. Tämä on useiden tuntien projekti ja stailaussilmän pitää olla koko ajan valppaana.

Kun stailaus ja valokuvaus on saatu pakettiin, suojaan stailaustuotteet taas huolella ja pakkaan autoon. Palautan lainaviherkasvit Plantageniin ja ajan varastolle. Kannan perheautollisen tavaraa varastoon, jossa järjestelen ne oikeille paikoilleen odottamaan seuraavaa kohdetta..

Paljon on siis työtä takana, jotta myyntiasunnosta saadaan mahdollisimman edustava kuvausta ja ensinäyttöä varten. Nautin kuitenkin työstäni suunnattomasti, sen visuaalisuudesta ja sen tuomasta mahdollisuudesta luoda jotain esteettisesti silmää miellyttävää. On huikeaa nähdä kuinka asunto usein muuttuu stailauksen myötä aivan toiseksi, ikäänkuin herää henkiin. Jo pienilläkin yksityiskohdilla ja huonekalujen uudelleen sijoittamisella on iso merkitys.

 

Stailauskohteeni kuvat on ottanut lahjakas valokuvaaja Niko Laurila, kuka useimmiten kuvaa kohteeni.

Finahemin verkkosivut ja lisää referenssikuvia sekä lisätietoja stailauksista löydät www.finahem.fi

Mikäli haluat optimoida asuntosi myynnin stailauksella otathan yhteyttä [email protected]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *