
Unelma
Työni sisustussuunnittelijana on minulle unelmien täyttymys. Pelkällä unelman tasollahan se oli pitkään. Monta vuotta tästä työstä haaveilin, mutta kynnys kääntää uusi lehti elämässä oli liian korkea. Ajatuksenani oli alusta lähtien, että en halua jatkaa palkkatöissä jonkun toisen palveluksessa vaan vahva kutsumus oli myös perustaa oma yritys ja tehdä suunnittelijan työtä sitä kautta. Siksi pohdinta varmaankin kestikin niin pitkään, yrittäjyys kun tässä maassa ei ole ihan helpoimmasta päästä ja kilpailu alalla on todella kovaa. Oman kulman löytäminen tekemiseen olikin heti alusta lähtien yrityksen kannalta elintärkeää ja sen löydettyäni minulla on ollut mitä ihanimpia projekteja niin stailauksen kuin sisustussuunnittelunkin parissa.
Shop until you drop
Teen useille asiakkailleni hankintalistoja sisustustuotteista, kuten huonekaluista ja valaisimista. Usein myös tilaan ja laskutan tuotteet yritys-, ja projektimyynnin kautta, jolloin asiakas säästyy tältä vaivalta ja useimmiten saa myös alennuksia kauttani. Kontaktiverkostoni kasvaa jatkuvasti ja minulla on ilo työskennellä lukuisten eri sisustusalalla vaikuttavien yritysten kanssa. Laajan verkoston myötä pystyn tarjoamaan asiakkaille entistä laajempaa vaihtoehtojen kirjoa materiaali-, ja tuotealennuksista puhumattakaan. Tällä hetkellä minulla on työn alla useampi kohde, joihin suunnittelen kalustuksen ja tilaratkaisun kokonaisuudessaan. Kun kyseessä on esimerkiksi yli 100m2 kokoinen asunto, myös tuotteiden tarve on verrattaen suuri. Asiakkaillani on erilaisia toiveita, jotkut ovat hyvinkin tarkkoja mitä haluavat ja toiset puolestaan antavat lähestulkoon vapaat kädet, useimmiten toki jonkinlaisen budjetin raameissa. Yksi asiakkaistani on toivonut kalustuksen olevan ajatonta designia, mm. Artekia ja BoConceptia. Yllä olevassa kollaasissa näkyykin muutamia hankintoja mitä asiakkaalle olen tehnyt; Artekin Mehiläispesä valaisin, Hay CPH ruokapöytä, Muuto Fiber ruokapöydän tuoli, BoConceptin Imola nojatuoli, Carl Hansenin Wishbone tuoli, Hayn työpöytä sekä Muuton Around sohvapöytä.
Kokonaisuus ratkaisee
Moodboard toimii shoppailussakin oivana työvälineenä. Ajatuksena tässä kohteessa oli puhdas, skandinaavinen linja; mukana lämmintä puuta ja ripaus kultaa. Homma todella toimii, kun ostokset laittaa yhteen. Pelkistetty ja tyylikäs, samalla kuitenkin lämmin kokonaisuus.
Kuvalähteet: Finnish Design Shop, BoConcept sekä CarlHansen.com

Olen Milla Ek, sisustussuunnittelija, yrittäjä ja 3 lapsen äiti. Visuaalisuus ja estetiikka saavat sydämeni sykkimään ja nautin suunnattomasti työstäni, jossa saan luoda kauniita tiloja ja onnellisia koteja.
Työni on minulle intohimo, energian lähde ja elämän nautinto. Olen myös pieni perfektionisti, joka asettelee ja pöyhii tyynyjä loputtomiin, kofeiinin suurkuluttaja, joka valvoo aivan liian myöhään ja pahimpia ruuhkavuosiaan kulkeva perheenäiti. Tämä on blogini, jossa sukelletaan sisustamisen inspiroivaan maailmaan, sisustussuunnittelijan kiehtovaan työhön sekä elämään yrittäjänä ja äitinä. Tämän blogin resepti koostuu hetkistä, kauneudesta, inspiraatiosta, tunteista sekä intohimosta sisustamiseen.


